Olipa kerran pieni tyttö, jonka sydĂ€messĂ€ syttyi rakkaus nĂ€yttelemiseen 4-vuotiaana. Ăiti vei tytön silloin katsomaan lasten nĂ€ytelmĂ€n Kurnu ja Loikka Oulun teatteriin. SiitĂ€ lĂ€htien tyttö unelmoi nĂ€yttelemisestĂ€ teatterissa ja teki kesĂ€isin esityksiĂ€ toisten lasten kanssa, joita kaikkien vanhempien piti tulla katsomaan. Tytön Ă€iti antoi esiintymisvaatteiksi vanhoja vaatteita ja kankaita ja rekvisiitta tehtiin pahvilaatikoista. Pahvilaatikot leikattiin ja maalattiin puiksi, pensaiksi, kukiksi ja linnaksi. Kaikki tuolit ja jakkarat mitĂ€ vain löytyi, tuotiin takapihalle katsomoa varten. Ja sitten tyttö nĂ€ytteli, nĂ€ytteli sydĂ€mensĂ€ kyllyydestĂ€. HĂ€n liihotti pihalla edestakaisin pitkĂ€ tukka hulmuten ja kuvitteli olevansa teatterin lavalla. Lopuksi tyttö kumarsi teatraalisesti ja nautti aplodeista. HĂ€n pÀÀtti mielessÀÀn, ettĂ€ jonakin pĂ€ivĂ€nĂ€ hĂ€n olisi oikea nĂ€yttelijĂ€.
Mutta sitten elÀmÀ vei toiseen suuntaan. Tyttö kasvoi ja vanhemmat eivÀt yhtÀÀn tukeneet ajatusta teatterikoulusta. Kotiolot olivat vaikeat ja tytölle nousi kapina. HÀn muutti kauas pois kotoaan ja opiskeli ammatin joka ei ollut lÀhellÀ hÀnen sydÀntÀÀn. Tyttö joka oli jo nuori nainen kulki vuosia pÀÀmÀÀrÀttömÀsti kuin sumussa, tietÀmÀttÀ mitÀ tehdÀ elÀmÀllÀÀn. Tuntematta mitÀÀn. HÀn meni naimisiin, sai lapsen. Erosi. Oli hukassa.
Valoa alkoi nÀkyÀ tunnelin pÀÀssÀ kun hÀn löysi harrastajateatterin johon kuulua ja meni myös laulutunneille. Teatteri toi hetkellisesti elÀmÀÀn juuri sen mitÀ tyttö oli sydÀmessÀÀn toivonut. Löysi kaltaisiaan ihmisiÀ.
Sitten tuli uusi suhde. Ăiti kuoli. Muutto uuteen kaupunkiin. Toinen lapsi. Tuli taas vaihe elĂ€mÀÀn, jossa suurin intohimo loittoni tytön elĂ€mĂ€stĂ€. HĂ€n oli toki maailman onnellisin lapsistaan ja rakastaa heitĂ€ yli kaiken, mutta hĂ€n kaipaa elĂ€mÀÀnsĂ€ muutakin. Sisin huutaa, ettĂ€ ”olet muutakin kuin Ă€iti!!!”.
Varmaan arvasitkin jo, ettĂ€ minĂ€ olen tuo tyttö. Viime yönĂ€ itkin miehelleni lohduttomasti sitĂ€, ettĂ€ en ole sitĂ€ mitĂ€ eniten maailmassa haluaisin olla. NĂ€yttelijĂ€. Tajusin taas, kuinka kaukana olen unelmistani. Tajusin, ettĂ€ voi olla jo liian myöhĂ€istĂ€ hakea teatterikouluun, koska olen oikeasti kohta liian vanha sinne. Tajusin nettiĂ€ selatessani kuinka vaikea sinne kouluun on pÀÀstĂ€. En mitenkÀÀn voisi olla heidĂ€n joukossaan. Ei ole realistisia edes uneksia siitĂ€. Olo on musertunut, enkĂ€ tiedĂ€ mitĂ€ tehdĂ€ seuraavaksi. Mihin suuntaan kÀÀnnĂ€n katseeni. Mihin vie askeleeni. En tiedĂ€. Sen tiedĂ€n, ettĂ€ tĂ€mĂ€ intohimoni nĂ€yttelemistĂ€ kohtaan ei sammu koskaan ja jatkan sitĂ€ ehdottomasti siinĂ€ mÀÀrin kuin se vain on mahdollista. Vaikka siitĂ€ en saisi ammattia ja pysyisin ikuisesti amatöörinĂ€, niin nĂ€ytteleminen pysyköön elĂ€mĂ€ssĂ€ni. ♡
Onko sinulla jokin unelma joka ei vielÀ ole toteutunut? Teetkö töitÀ unelmasi eteen? Oletko jo unelmiesi työssÀ? Osallistu keskusteluun!
-Annika
-Annika